*

AnttiKukkonen

Poliittisesta rappiostamme

Lyhyt kommentti todistamastamme poliittisesta syöksykierteestä. Lienee yleisesti hyväksyttyä, että vastustajan tunteminen on - vähintään strategisesti, ehkä jopa eettisesti sovinnollisuuden hengessä - hyveellistä. Tällöin on tunnettava vastustajan päämäärät ynnä myös vastustajan ideologia eli perustelu päämäärilleen.

 

No kuka muukaan tämä vastustaja nykyään lienee kuin Venäjä. Eikö ole häkellyttävää tutustua joka toinen päivä otsikoihin [1], joissa arvuutellaan Venäjän eli Putinin päämääriä (Putinhan on määritelty diktaattoriksi, ilman että kukaan on suvainnut kertoa, millä perustein), vaikka Venäjä muodostaa tällä hetkellä erityistapauksen, sui generiksen, suurvaltojen joukossa sen suhteen, että he kertovat avoimesti mitä haluavat. (Kuinka moni meistä voisi kuvitella, että USA erittelisi rehellisesti syitään hyökätä Irakiin?)

 

Meillä kuitenkin julkisuudessa Venäjän päämäärien avoin käsittely ei ole mahdollista, sillä pelkona on, että liian monen meikäläisen näkökulmasta ne tuntuisivat avoimesti esiteltyinä reaalipoliittisesti täysin tervejärkisiltä: esim. miten toimia tilanteessa, jossa itselle vihamielinen sotilasliitto on tunkeutunut omille rajoille. Haastan lukijat: etsikää valtamediasta yksikin juttu, jossa Venäjän päämääriä olisi käsitelty ilman, että objektiivisena totuutena olisi samassa jutussa tuotu esille, että esim. ohjuskilpi, jota de facto rakennetaan Venäjän ympärille, olisi ihan oikeasti suunnattu Irania vastaan, puhumattakaan Venäjän harhaluulosta, että Nato uhkaisi Venäjää, sillä Nato on ihan noin muuten vain ympäröinyt maan, ikään kuin saapunut hyvää hyvyyttään pienten maiden syntymäpäivävieraaksi. Kyse ei ole enää molempien osapuolien päästämisestä ääneen, vaan mielipiteen ja totuuden välisestä taistelusta

 

On aika poikkeuksellista ”freimata” uutisjuttuja tällä tavalla, tästä ei liene epäselvyyttä. Edes rikoksesta epäillyn ja poliisin lausuntoja ei kehystetä näin dualistisesti, sillä epäiltykin on vain epäilty. Esim. State Departementin tiedostustilaisuudessa saamme kuulla, miten Venäjä uhkaa Naton rajoja, eikä päinvastoin. [2]

 

Jos unohtaisimme Venäjän, USA:n , Britannian, jne. ja puhuisimme suurvalloista  A, B ja C hieman kuin KKO puhuu tekijöistä A, B ja C ennakkopäätöksissään, väitän, että hyvin harva edes tunnistaisi Venäjää siinä merkityksessä kuin me Venäjän tunnemme, sillä B:llä Venäjänä (tai C:llä, whatever) näyttäisi olevan varsin järkevä keissi. (Nimenomaan tässä kontekstissa suosittelen tarkoin kuuntelemaan alaviitteen [2 ]linkkiä: ”You're moving closer to Russia…”) Näin ei kuitenkaan Venäjällä voi olla tai saa olla, meillä päin ainakaan.

 

On siis kysyttävä: miten toteutetaan huiputus, jonka mukaan B:llä saattaa olla legitiimi keissi A:n suhteen, sen sijaan Venäjällä ei voi olla minkäänlaista legitiimiä keissiä Naton suhteen?

 

Seuraavasti: Ensimmäisessä vaiheessa väitetään, että Venäjän johto joko valehtelee tai on vainoharhojen pauloissa. Kehystäminen ei anna mitään muuta mahdollisuutta. Venäjän johdon vainoharhaisuus on suoraan verrannollinen lännen tavoitteiden megalomaanisuuden (”full spectrum dominance”) kanssa. Venäjän johdon on pakko olla mielipuolinen, sillä jos näin ei olisi, heräisi kysymys, olisiko sittenkin ohjuspuolustuskilpi suunnattu Venäjää vastaan, sillä kukaan ei kyenne kiistämään, etteikö se voisi olla. Tässä tilanteessa ei kannata väittää, että väite on "vain" epätotta, sillä faktat puhuvat (Venäjän) väitteen puolesta. Tämä on päivänselvää. Ainoa tekijä, joka ei todista Venäjän tulkinnan puolesta, on väite, jonka mukaan kyse on puolustautumisesta Irania ou quelque chose dans ce genre vastaan. Alatte varmasti nähdä, miksi Venäjän johdon on "pakko" olla vainoharhaisia.

 

Yhä edelleen, jos Venäjän johto on vainoharhaista, seuraa tästä putatiivisesti, oletetusti, että väite, jonka mukaan ohjuspuolustuskilpi on suunnattu sitä vastaan, on vailla perää, vaikka näin ei tietenkään toki ole; korkeintaan se tekee mahdolliseksi uskoa väitteeseen, sillä vainoharhainen valtiojohto väittäisi näin riippumatta siitä, olisiko näin. Sen tarkoituskin on luoda uskoa vastaväitteeseen tai pikemmin väitteeseen, johon venäläiset asettavat vastaväitteensä, sillä me lännessä asetamme standardin. (N.b. Jo pian toisen maailmansodan jälkeen saavutettiin konsensus, että ydinasemaailmassa puolustuksellisia ja hyökkäyksellisiä aseita ei voi erottaa toisistaan, sillä oleellista on kilpavarustelun kierteen pysäyttäminen ja juuri kilpavarustelu tuottaa yhä suurempaa tuhovoimaa.)

 

Tarvitsemme prosessissa kuitenkin vielä toisen vaiheen: Jos kansa saadaan meillä päin kaiken maun rajat ylittävällä propagandalla sisäistämään lännen politiikka siten, että he määrittelevät itsensä sen subjekteiksi – emmehän me halua Venäjälle mitään pahaa, joka on sinänsä toki totta – tällöin looginen seuraus on, että Putin on mielipuoli. Yhä edelleen, kuten muistamme, koko homma perustui kykyyn uskoa siihen, mitä väitetään, luottamukseen, ei maailman objektiiviseen tarkasteluun. Tästä kaikesta huolimatta Putin epäilee meitä. Me haluamme eroon Putinista, jolla on vääriä mielikuvia meistä, ja tämän me tiedämme jo puhtaan itsetarkkailun kautta. [3]

 

Totisesti: kyse on demokraattisen kulttuurin perversiosta. Kansa on saatu sisäistämään megalomaaninen maailmanhallinta siinä määrin, että koko käsite ”reaalipolitiikka” voidaan attribuoida Putinille, olkoonkin, että reaalipolitiikkaa kutsutaan lännen ”piireissä” 1800-luvun politiikaksi. Putinin toiminta on antiteesi, samaan aikaan kuitenkin paradoksaalisesti jotain, joka suostutaan edes määrittelemään, siinä missä oma toiminta kuulostaa ala-asteikäisille suunnatulta propagandalta, joka ei koskaan kestäisi päivänvaloa, ja josta (integraatio, yhteistyö) tulee sanalla sanoen Neuvostoliitto mieleen.

 

Alun perin kansalaisten massa-armeijat (levée en masse) olivat Ranskan vallankumouksen tuote. Koettiin, että kansalaiset voidaan velvoittaa sotimaan, sillä kansalaisilla on ensimmäistä kertaa jotain puolustettavaa, kansalaisuutensa. Meidän velvollisuutemme taas on mielipuolisoida hyvinkin tervejärkinen valtionpäämies, jottemme itse mielipuolisoituisi tai vieraantuisi, joka totisesti kuulostaa oudolta, sillä kuka nyt vieraantuisi poliittisesti demokraattisessa EU:ssa.

 

P.S. Tämän henkisen rappion me suomalaiset saamme maksaa kuulumisesta ”lännen arvoyhteisöön”. Muuten meillä ei olisi mitään syytä kuulua em. meihin. Minä en tästä kuulumisesta maksaisi pennin pyörylää, mieluummin myisin sieluni paholaiselle, vaikka kyse lienee samasta asiasta toisin ilmaistuna. O tempora, o mores.

 

Viitteet

 

[1] Ks. esim. Ilatlehti: Presidentti Niinistön erikoishaastattelu. Länsi ymmällään - mitä Putin haluaa?, http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014110818813748_uu.shtml

 

[2] Youtube: 'You're moving closer to Russia and blame Russians for being close to NATO', https://

 

[3] Tässä Putinin oma reaktio ohjuspuolustuskilpeen: "Putin laughs in face of a journalist (ENG subtitle) about the anti missile system", https://

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Kiitän,odottelinkin jo melko pitkään alkaako ketään analysoimaan tätä toimintaa yhtään objektiivisesti.

Toimituksen poiminnat