*

AnttiKukkonen

Pari sanaa gay-kiihkoilusta

Jonkin aikaa sitten seurasin RT-kanavalta keskustelua homoseksuaalisuudesta, jonka päätähtenä oli avoimesti homoseksuaali senaattori David Norris Irlannista.[1] Keskustelusta mudostui varsinainen idän ja lännen välinen "battle".

 

Norris tekee haastattelussa aika lailla kummallisen historiallisen tulkinnan. Hänen mukaansa homoseksuaalisuuden ja homoseksuaalien oikeutta julkiseen eksistenssiin puolustaa antiikin Kreikan esimerkki, jossa homoseksuaalisuus ei ollut ainoastaan "accepted", vaan myös "endorsed". Toveri Norrisilta on tainnut jäädä historian läksyt tekemättä. Antiikin Kreikan homoseksuaalisuutta ei kuvanne kahden aikuisen miehen "parisuhde" (joka sinänsä on modernin länsimaisen kulttuurin tuote), vaan teinipoikien seksuaalinen hyväksikäyttö varttuneempien yläluokkaisten miesten taholta. Lieneekö mies koskaan lukenut Pidot-dialogia, jonka pohjalta hän saarnaa?

 

Yleensäkin on epäselvää, millä tavalla homoseksuaalisuus voidaan irrottaa historiasta jonain yhtenevänä kulttuurimuotona, joka oli sallittua täällä, kiellettyä tuolla. Ennen kaikkea antiikin Roomassa ja Vanhan testamentin kulttuurissa (ja monissa kulttuureissa yhä nykypäivänä) oleellista oli rooli seksiaktissa. Kuten Vanhan testamentin eksegetiikan prof. Martti Nissinen on korostanut, Sodoman tarinassa oli oleellista häpäistä miehiä "ottamalla heidät kuin naiset". Homoseksuaalisuuden häpeä liittyi rooliin seksiaktissa, joka koettiin naisen roolina (eli "antavan" osapuolen rooli) ei siihen, että aktissa oli mukana kaksi saman sukupuolen edustajaa. Tämä oli sivuseikka.

 

Näin HS referoi Nissisen kirjaa aiheesta:

 

"Nissisen keskeisimpiä havaintoja on, että homoseksuaalinen identiteetti on varsin uusi käsite."

 

"Antiikin maailmassa ja sitäkin vanhemmissa kulttuureissa, Egyptissä, Mesopotamiassa ja juutalaisuudessa homoseksuaalisuutta esiintyi eräissä kultillisissa yhteyksissä, kuten temppeliprostituution muodossa. Homoseksuaalisuus koettiin suhteeksi, jossa aktiivinen osapuoli (asiakas) alisti toisen (prostituoidun) ikään kuin naisen asemaan ja siten häpäisi hänet." [2]
 

Nissinen on tämän argumentin varassa osallistunut nykydebattiin homoudesta taidokkaasti, sillä hän on korostanut, että Raamatulla on absoluuttisesti ei-mitään sanottavaa moderneista parisuhteista eläköön niissä miehiä, naisia tai marsilaisia. Tämä on kuulkaa taidokasta historiapolitiikkaa, joka perustuu aitoon oppineisuuteen, ei typeryyteen.

 

Nissinen siis haluaa opettaa meille, ettei ole mitään kulttuuri-invarianttia homoutta, jonka varassa tulisi sanella gay-politiikkaa jonain kulttuuri-imperialistisena missiona. Tästä seuraa yhtäältä, että Raamatun avulla gay-liittojen vastustaminen on hölmöä, sillä modernin gay-parisuhteen ideaa, mahdollisuutta tai pointtia ei totisesti tuolloin tunnettu. Samalla se osoittaa myös sen, että muualla päin maailmaa hyvästä syystä läntisenä kulttuuri-ilmiönä näyttäytyvä "gay rights" –lähetyssaarnaaminen on aivan yhtä typerää, sillä molemmissa tulkinnoissa oletetaan, että on olemassa jokin ylihistoriallinen gay-ilmiö, joka tulee tuomita tai jota tulee muilta vaatia.

 

Näin ollen Norrisin typerääkin typerämpi anakronismi kertoo ainoastaan kulttuuri-imperialistisesta luonteenlaadusta, jonka varassa länsimaissa sanellaan jokaiselle kulttuurille velvollisuus suhtautua ko. ilmiöön tietyllä standardinomaisella tavalla. Eikö ensin tulisi todistaa invarianssi ja vasta sitten vaatia yhtenäistä politiikkaa? Jotenkin hommassa mennään perse edellä puuhun. Ainakin pitäisi tutkia, mikä ei-länsimaisissa kulttuureissa mättää lännen homo-offensiivissa. Onko kyse edes ensisijaisesti homoista, vai jostain muusta, kuten valkoisen miehen liiankin tyypillisestä tavasta sanella muille miten kuuluu elää.

 

Esim. ajatuksessa, jonka mukaan miehen ja miehen (tai naisen ja naisen) tulee saada elää aivan samalla tavalla kuin normaalissa heterosuhteessa unohdetaan, että tällaisia normaaleja heterosuhteita, jotka asetetaan standardiksi, ei esiinny missään muualla kuin lännessä. Kyllä: jos suhteessa on kaksi työssäkäyvää, itsenäistä, jne. osapuolta, heidän sukupuolensa on aika lailla tavallaan yhdentekevä asia, mutta herra jumala, eihän tällaisia heterosuhteita esiinny kuin meillä. Toisin sanoen ei kyse ole heteronormatiivisuudesta, vaan sellaisesta parisuhdenormatiivisuudesta, joka on historiallisesti ja kulttuurillisesti perifeerinen tavalla, jossa osapuolet voivat olla mitä sukupuolta tahansa.

 

Näin ollen meidän on kysyttävä: Vastustetaanko länsimaiden ulkopuolella ensisijaisesti tietyn ryhmän (homojen) oikeuksia vai ajatusta, että tietty ryhmä (homot kulttuurisena ryhmänä) pitää ensin konstruoida, jota kautta konstruoidaan väistämättä myös länsimainen parisuhde. Ts. tämä vaatii myös länsimaisten heteroiden konstruoimista. Tämä saattaa olla vaikeampi ajatus hyväksyä, kuin homot sinänsä. (N.b. Edellä sanotulla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, onko homous tai heterous 'biologinen' vai 'kulttuurillinen' ilmiö. Koko dikotomia perustuu vanhaan tietoon.)

 

Monissa kulttureissa parisuhdeimperialismi siis kiistatta näyttäytyy hyvin kulttuurisidonnaiselta läntisen kulttuuri-imperialismin ilmenemismuodolta. Itse en keksi mitään argumenttia, joka todistaisi tämän ajatuksen olevan jotenkin niin objektiivisesti ja ilmiselvästi väärä, että lähtisin kiihkoilemaan teeman kanssa suuntaan tai toiseen.

 

Viitteet:

 

[1] Youtube (RT): "Chasing rainbows?", https://www.youtube.com/watch?v=fyjxYu_fSQg

 

[2] HS: "Raamattu puhuu homoseksuaalisuudesta muinaisilla käsitteillä Itämaisissa kulttuureissa miesten välinen seksi merkitsi alistamista ja häpäisyä", http://www.hs.fi/kulttuuri/a1353054749076

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Käyttäjän PeliSuomi kuva
Pertti Lindeman

...eli homoseksuaalisuutta on ollut aikojen alusta saakka ja vieläkin sitä kummastellaan...?

"vaan teinipoikien seksuaalinen hyväksikäyttö varttuneempien yläluokkaisten miesten taholta. Lieneekö mies koskaan lukenut Pidot-dialogia, jonka pohjalta hän saarnaa?"

Ymmärtänet, että tähän tilanteeseen ajaa juuri nykyinen tasa-arvoton lainsäädäntö. Eli teinipojat hakeutuvat pakosta vanhojen herrojen kainaloon, koska he eivät uskalla solmia suhteita ikäisensä kanssa ilmitulon pelosta.

Sinällään homosuhteissa ei tunneta ikäeroja, ei varallisuuseroja, ei ammattieroja, ei kansallisuuseroja, ei ihonvärieroja. Se raivostutti aikoinaan Hitleriä juutalaisissa, koska he pystyvät asettumaan asumaan minne tahansa ja oppivat eri kieliä. Siitä Hitler saarnasi yhdessä puheessaan kansanjoukoille. Eli hän ilmaisi paheksuntansa heille, jotka eivät ole valmiita alistumaan hänen kapeakatseiseen maailman näkemykseensä. Sama ongelma on nyt Putinilla. Siksi Putin rahoitti esim. Viron parisuhdelain vastustajia. Asia tuli ilmi viime kesänä. Ehkä Suomessakin saadaan Kremlistä siihen tarkoitukseen rahoitusta?

Jokainen homoaikuinen on ollut homolapsi ja -nuori. Homot eivät synnyt aikuisina!

Tämä koko joopas eipäs väittely vahingoittaa eniten suomalaisia homolapsia ja –nuoria. Heistä ei tunnu välittävän kukaan?

http://pelisuomi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/148904-h...

http://pelisuomi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/179947-v...

Käyttäjän PeliSuomi kuva
Pertti Lindeman
Jonas Hellgren

Harvinaisen mielenkiintoinen ja hyvä kirjoitus aiheesta.
Yleistyksenä voisi sanoa että niin homoavioliitoa kuin pakkoruotsitustakin ajavat näkevät maailmansa vain erittäin kapeasta perspektiivistä, ja ajattelevat asiaa enemmän tunteella kuin rationaalisesti. Siten, koska tuntevat olevansa hyvän puolella pahaa vastaa, kieltäytyvät kaikesta järkevästä pohdiskelusta, periaattenaan : Koska minä, toistenkin täytyy.

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä

Ja et näe tätä kapeaa perspektiiviä homoavioliiton vastustajien tai pakkoruotsin vastustajien joukossa? Kukka kylläkin, mutta minusta tämänkaltaisten asioiden jyrkemmän linjan kannattajissa ja vastustajissa on yhtälailla fanatismia.

Jonas Hellgren

En puhunut mitään vastustajien perspektiiveistä. Kyllä sielläkin puolella silmälappuisia löytyy ihan tarpeeksi.

Jarno Liedes

Aika mahtava blogi!

Pitää tutustua esittämiisi väitteisiin myöhemmin, mutta osoitat muuten ainakin hyvää historallista päätelmäketjua. Ilmeisesti ymmärrät historiasta ja lähteistä jonkinverran.

Tervetullutta sellainen on.

- yoda

Käyttäjän ilarikiema kuva
Ilari Kiema

Ai ettei missään muualla esiinny edes heterosuhteita saati samansukupuolisia suhteita?

Muinaisina iltoina on yhteiskunnallisten eliittien ja kaiken maailman hallitsijoiden keskuudessa esiintynyt kaikki nykyään virallisesti tunnetut parisuhteiden ja seurustelusuhteiden muodot, ja paljon päälle.

Maailmassa on olemassa seksuaalisuuden muotoja, joita länsimaissa tai ainakaan kirjallisuudessa ja virallisessa tiedonmuodostuksessa ei lainkaan tunneta.

Viimeisen lauseen ja kommentin esitti eräässä sukupuolentutkimuksen kansainvälisessä konferenssissa 2010 Desiree Lewis (Associate Professor, University of the Western Cape, South Africa).

Prof. Lewisin konferenssipuhe "Global Politics and Same-Sex in Southern Africa" koski kamppailuja seksuaalioikeuksista eteläisessä Afrikassa. Toisten mielestä Etelä-Afrikka on edelläkävijä ja vapauden saareke, toisetn mielestä Etelä-Afrikka tarjooa oikeuksia vain lähinnä taloudellisesti hyvin toimeentuleville kansalaisille:

”Others, exploring rights and struggles in less triumphal ways, emphasize pervasive homophobia throughout the region, and the extent to which South Africa - like countries such as Uganda - illustrates a hetero-sexist authoritarianism often manifested in official nation-building. According to this interpretation, South Africa's rights-based culture guarantees freedoms mainly to economically privileged citizens. At the same time, many black and poor lgbti people constantly struggle for fundamental rights – often in the face of horrific eruptions of hetero-sexist violence.”

http://www.desiring-just-economies.de/participants...

Aivan tietämätöntä on väittää, että nämä kamppailut olisivat jotakin länsimaiden kulttuuri-imperialismia. Lgbt-ihmisoikeuksien edistäminen on tärkeä asia maailmanpolitiikassa, mutta tämä ei tietenkään liity mihinkään tasa-arvoiseen avioliittoon tai verosäännöksiin vaan oikeuteen elämään, fyysiseen koskemattomuuteen ja ilmaisun vapauteen.

Toimituksen poiminnat