*

AnttiKukkonen

”Äärimuslimit”, ”äärioikeisto” ja nykyinen maailmanjärjestys

Luin juuri filosofi Frank Martelan ajatuksia Charlie Hebdo –iskusta, jossa hän kirjoittaa: ”[o]lennaista on ymmärtää että sodanlietsojat tarvitsevat aina vihollisen. Ja siksi äärioikeistolaiset ja ääri-islamilaiset tarvitsevat toinen toisensa”. [1] Toki iskujen eräs tavoite mitä ilmeisemmin oli yhteiskuntarauhan rikkominen ja siihen tarvitaan sekä kiihkomielisiä muslimeja että äärioikeistolaisia. Valitettavasti tämä kommentti kuten Martelan paperi kokonaisuudessaan kuitenkin peittää enemmän kuin avaa sitä, minkälainen taistelu ja millä panoksilla on parhaillaan käynnissä. Eräällä tavalla tässä on oikein tunnistettu eräs iskun seuraus. Martela kuitenkin tuntuu olettavan, että nämä iskut auttavat yllä mainittuja tahoja pelaamaan omaa peliään, siinä missä häviäjiä ovat vapaan yhteiskunnan puolustajat. Näkemys ei ole täysin väärä, mutta ongelmana on kaikkien yllämainittujen käsitteiden ja ryhmien eksistenssi väkevästi fabrikoidun propagandatodellisuuden sisällä.

 

Käsitteiden ”dekonstruktion” voimme aloittaa pohtimalla asiaa historiallista taustaa vasten. Ääri-islamin masinoi ”vapauden” viholliseksi alun perin ne, joille oli elintärkeää päästä jatkamaan kylmää sotaa ideologisen vihollisen löytämisen merkeissä Neuvostoliiton menetettyä maailmankatsomuksellista l'éspritään ja lopulta romahdettua. Ääri-islamin tarvetta ”vapauden” projektille artikuloi erinomaisesti esim. Samuel Huntington The Clash of Civilizations –teoksessaan, jonka mukaan maailma koostuu kulttuureita, joiden edustajat ”metafyysisistä” syistä eivät pääse yhteisymmärrykseen asioista, vaan kulttuurit väistämättä törmäävät. [2] Saman eetoksen populaarina versiona voidaan pitää CIA:n ja ISI:n (Inter Services Intelligence, Pakistanin tiedustelupalvelu) Afganistanin sodan mujahedineille 1970-1980 –lukujen vaihteessa painamaa oppikirjaa, jossa todistettiin, miten islam ei ole vain ”uskonto”, vaan kokonaisvaltainen uskonnollis-poliittinen maailmankatsomus. Ensin piti saada ääri-islamilaiset taistelemaan Neuvostoliittoa vastaan, jonka jälkeen heistä oli saatu luotua sopiva vihollinen omaan tarpeeseen, joka ei toki estänyt kulissien takaista yhteistyötä. Mikäli ääri-islam olisi ns. oikea vihollinen, mikä mieli olisi rahoittaa ja tukea ääri-islamilaista terrorismia esim. ISIS-järjestön muodossa. Tämä on kysymys, johon ”vapaan maailman” puolustajat eivät toistaiseksi ole suvainneet vastata. [3]

 

Kaikki viittaa enemmin siihen, että ”orgaaninen” islamilainen kumousliike saa tyypillisemmin sellaisia muotoja, joita totuttiin näkemään arabikevään aikana kuin ääri-islamia, joka on läntisten tiedustelupalvelujen (ynnä Israel ja Saudi-Arabia) eräs isoimmista ja parhaiten rahoitetuista projekteista. Arabikevään aikana kiistatta onnistuttiinkin jollain lailla edistämään mielekkäitä tavoitteita, mutta ongelmana lännen valtaeliitin näkökulmasta oli se, että 3. maailmassa demokratian puolesta käyty kamppailu vastustaa vääjäämättä taloudelliseen orjuuttamiseen tähtäävää uuskolonialistista järjestelmää, jota edustaa IMF ja kumppanit (tai Euroopassa troikka: EU-komissio, IMF, EKP). Niin poliittisesti valistumatonta kansalaista Maghrebin alueelta tuskin löytyy, joka kuvittelisi, että leivän puute johtuu hallitsijan (olkoon hän kuinka korruptoitunut tahansa) tai hänen hallintonsa sisäisistä ominaisuuksista, eikä taustalla vaikuttavasta taloudellisesta järjestelmästä, jota ohjataan lännen instituutioiden kautta. Mikäli joku tällaisessa harhaluulossa eli, se haihtui hyvin nopeasti.  Näin ollen näimme yhä uudestaan ja uudestaan, miten ensimmäisessä vaiheessa epädemokraattisia hallituksia vastaan alkanut liikehdintä väistämättä johti toisessa vaiheessa kyseenalaistamaan näiden nukkehallitsijoiden taustalta paljastuvan oligarkkisen kapitalismin IMF-pakkohallintoineen. Meillehän syötetään ajatusta, että perinteisen poliittisen imperialismin romahdettua (emämaan alaisuudessa virallisesti toimivista siirtomaista) pääosin 1960-luvulla siirtomaiden itsenäistymisen myötä, by fiat länsimaat muuttuivat demokratiaa tuhoavasta voimasta sitä kasvattavaksi ja tukevaksi voimaksi. Siinä missä meillä saarnataan epäjatkuvuutta, arabimaissa nähdään mitä suurimmassa määrin jatkuvuutta perinteisen imperialismin ja IMF-pohjaisen uuskolonialismin välillä ja totisesti hyvästä syystä.

 

On lisäksi erittäin tärkeää muistaa, että nykyisessä maailmantilanteessa 3. maailman ”orgaaninen” poliittinen kumouksellisuus on huomattavasti pelottavampi ilmiö nyt myös 1. maailmassa kuin vielä muutama vuosikymmen sitten. Muutama vuosikymmen sitten voitiin vielä edes jollain tavalla uskottavasti esittää, että 1. maailman rahvas jollain tavalla hyötyy poliittisista ja taloudellisista alistuskoneistoista, joilla 3. maailmaa pidettiin kurissa (N.b. en puhu suorasta imperiaalisen poliittisen koneiston ylläpidosta, vaan taloussysteemistä, jota koneiston avulla ylläpidettiin). Lisäksi erilaisuuden kokemusta tuotti tuolloin vielä jossain määrin elävä ”rodullisen” ylemmyyden tunne suhteessa 3. maailmaan.  

 

Tätä kautta oli olemassa vain hyvin pieni pelko siitä, että 3. maailmassa alkanut kumousliikehdintä tartuttaisi 1. maailmaa hieman kuin vuosi 1848, joka levisi kuin kulovalkea. Juuri tämä on oleellisella tavalla muuttunut nyt kun ”Afrikka” talouspoliittisen orjuuttamisen prototyyppinä hiipii pikku hiljaa Eurooppaan troikkien sanelupolitiikan myötä. Näin ollen on todellakin nykyään jo hyvin vanhanaikaista sanoa, että Afrikka saa syyttää vain itseään taloudellisesta asemastaan, koska ero meidän (1. maailman kansojen) ja heidän välillä kasvaa kovaa vauhtia umpeen. Hyvän esimerkin tilanteen muutoksesta löydämme historioitsija ja ”maailmansysteemiteoreetikko” Immanuel Wallersteinin pääosin 1960-1970 –luvuilla julkaistusta moniosaisesta magnum opuksesta The Modern World System. Teoksen keskeinen oivallus oli analysoida maailmantaloutta jakaantuvana keskusalueeseen (core), semiperiferiaan ja periferiaan. Wallersteinin analysoima tapa, jolla pääoma siirtyy periferiasta keskukseen kuvasi vielä 1960-luvulla parahultaisen hyvin maailmantaloutta, mutta kommunikaatiovallankumous ja läntisen talouden finansiaalistuminen on johtanut ennen kaikkea uuden periferian muodostumiseen perinteisen maantieteellisen periferian ohella keskusalueiden sisälle. (Tässä suhteessa kehitys oli analogista 1800-luvun lopulla. Kommunistinen liike (jonka päämäärien mielekkyyteen en tässä sinänsä ota mitään kantaa) huomasi jo vuosisadan lopulla, että toisin kuin Marx ennusti, kumousta ei tulla aikaansaamaan taloudellisesti kehittyneissä maissa, jossa valtiokonieston vallan avulla liikkeet kyetään nujertamaan. Kolmannessa maailmassa on ja oli toisin. Enää pelottava ei ole se, millaisen esimerkin esim. Kuuba ja Vietnam antaa muille 3. maailman valtioille, vaan myös se, millaisen esimerkin ne antavat suoraan meille.)

 

Hyvänä esimerkkinä mainittakoon Kreikka, jossa uuden talouspoliittisen ortodoksian tuottaman tuhon jäljet ovat drastisia ja selvästi nähtävissä. Sen sijaan, että ongelma hoidettaisiin Marshall-avun tapaisella ratkaisulla, jolla Eurooppa nostettiin jaloilleen toisen maailmansodan jälkeen, tarjotaan sen vastakohtaa, IMF:n rakennesopeutusta. Juuri tästä näkökulmasta kehotan analysoimaan Ukrainan menneen vuoden tapahtumia. Siinä missä ”orgaaninen” kumouksellisuus suuntautuu IMF-tyranniaa vastaan, kuten arabikeväässä pitkälti tapahtuikin tietyssä protestin vaiheessa, ”Maidan” oli, yllätys, yllätys, pro-IMF –liike, ei toki kaikkien sloganiensa, mutta efektiivisen tuloksensa ja taustatoimijoidensa suhteen. Jos joku haluaa tutustua IMF-poliitikon prototyyppiin, kannattaa suunnata huomio toveri Jatsenjukiin, jota, kuten muistamme, USA:n apulaisulkoministeri Victoria Nuland vaatimalla vaati Ukrainan uudeksi pääministeriksi. [4] Juuri tällaista ”kumouksellisuutta” kutsutaan värivallankumoukseksi, jotka muodostavat mediassamme ainoan legitiimin kumouksellisuuden muodon. Mitään pelkoa ei totisesti ole olemassa siitä, että tällaiset vallankumoukset leviäisivät ”orgaanisesti” sen kommin Venäjälle kuin minnekään muuallekaan. Masinoidusti ne leviävät toki minne tahansa, jossa kohdemaa halutaan raiskata rakennesopeutuksen avulla.

 

Juuri tätä taustaa vasteen on syytä tulkita ajatuksia, joita ajatolla Khamenei linkissä [alaviite nro 3, ks. alla] esittää. Khamenein mukaan ISIS:n selkeä pyrkimys on harjoittaa divida & imperaa eli hajota ja hallitse taktiikkaa Lähi-idässä no. eri islamin tulkintojen (shiiat ja sunnit) välillä, maailmassa, jossa ”orgaaninen” kumouksellisuus väistämättä aikaansaa vastakkain asettelun IMF-tyrannian kanssa. ISIS on siis muslimiradikalismin vastustaja ja status quon puolustaja, jonka tarkoituksena on nujertaa orgaanisesti kasvava poliittinen kumouksellisuus (”ääriliikkeiden” ja poliittisen status quon yhteyteen palaamme uudestaan alla ”äärioikeiston” analyysissä). Lähi-idässä ei nimittäin totisesti tarvita vähemmän, vaan enemmän radikalismia.

 

Toinen perusstrategia, jotka on totuttu noudattamaan lännessä on poliittisten liikkeiden kanavoiminen ja infiltroiminen, joka on eritoten USA:ssa demokraattipuolueen raison d'être. Occupy-liike, joka aloitti vastustamalla rikkainta yhtä prosenttia hyödyttävää politiikkaa (”we are the 99 %”) päätyi yht’äkkiä huomaamaan kannattajiensa siirtyneen ”obamistiselle” linjalle, eli vaihtamaan oman radikaalin agendansa Wall Streetin selektoiman nukkehallitsijan tukemiseen. Juuri tätä strategiaa yritettiin myös arabikevään aikana, mutta ”demokraattien” ja ”demarien” puutteessa strategia toimi huonosti. Tämän takia on pääsääntöisesti turvauduttava äärimuslimeihin, jotka ovat divida & imperan mestareita.

 

Siinä missä lännen valtaeliitti pelkää 3. maailmassa ennen kaikkea ”orgaanista” demokraattista vallankumousta, joka periaatteessa voisi vuoden 1848 tavoin tartuttaa myös 1. maailman, länsimaissa, jossa eletään 2/3-yhteiskunnan joutsenlaulua, vihollisiksi on masinoitu ”l’affaire Breivikistä” alkaen yhä selvemmin ”äärioikeisto”, joka halutaan saada tukkanuottasille ”äärimuslimien” kanssa; tästähän Martela meitä valisti. Mitä tulee nk. äärioikeistoon, löytyy poliittisesta valintamyymälästämme kaksi kovin erilaista joukkoa. Toki on 1) tahoja, jotka ostavat fantastisen käsityksen muslimiterroristeista Charlie Hebdo –iskun takana jo puhtaasti siitä syystä, että se sopii heidän agendaansa ja ovat valmiita aloittamaan omia väkivaltakarkeloitaan tähän perustuen. On kuitenkin hyvä muistaa, että nämä äärioikeistolaiset ovat lähinnä kulissitaistelijoita, he sotivat toisten sotia, kokevat kontrolloituja emootioita. Kutsukaamme tätä ryhmää nimellä äärioikeisto 1 (ÄO1).

 

Yllä olevaan poppooseen verrattuna eliitin kannalta hyvin paljon vaarallisempi on kovin toisenlainen ”äärioikeisto” tai sellaiseksi nimetty, joka on ottanut johtavan roolin troikan vastaisessa (EU-komissio, IMF, EKP) taistelussa. Tätä ryhmää kutsun nimellä äärioikeisto 2 (ÄO2). Toki nykyään samaan taisteluun on liittynyt vasemmistopuolueita kuten Kreikan Syriza ja Espanjan Podemos, joiden ongelmana on kuitenkin halu pitää kiinni eurosta ja EU:sta, jolloin efektiivisesti he kuvittelevat aikaansaavansa demokraattisen vallankumouksen oligarkkisten rakenteiden (EU) sisältä. ÄO2:n agenda on siinä suhteessa mielekkäämpi, että he haluavat irtiottoa rakenteista, jotka eivät missään nimessä palvele demokratiaa ja enemmistöä suosivaa talouspolitiikkaa ja haluavat voimistaa kansallisvaltiota, sillä se on toistaiseksi toimivin demokratian toteutuksen väline.

 

Kumpi näistä kahdesta äärioikeistosta mahtaa olla radikaalimpi: Onko radikaalimpi ÄO2:ta edustava Ranskan Alain Soral vai ÄO1:stä edustava Jussi Halla-aho. ÄO1:n ainoa ”radikalismin” piirre liittyy jyrkkään maahanmuuttokantaan. Kaikessa muussa (ennen kaikkea talous- ja EU-politiikassa) ÄO1:t ovat hyvin lähellä käytännössä uusliberalistista talouspoliittista ortodoksiaa, katsokaamme vaikka Persuja, josta  löytyy monia ”ykkösläisiä”. Näin sanoessani en väitä, että Persuja voisi/tulisi nimittää äärioikeistolaiseksi puolueeksi ylipäätään. Huomaan vain, että puolueen ”maahanmuuttokriitikkoja” ei tunnu millään tavalla häiritsevän puolueen sijoittuminen kaikilla oleellisilla politiikan lohkoilla hyvin lähelle talouspoliittista ortodoksiaa ja demokratiaa tuhoavaa EU-politiikkaa (tässähän suhteessa persujen alamäki viimeisen parin vuoden aikana on ollut käsittämätöntä!). Oleellista kuitenkin on, että meiltä häviää kyky erottaa toisistaan ÄO2:n aito (ja mielestäni mielekäs ja perusteltu) radikalismi ÄÖ1:n harhautusoperaatiosta.

 

Näin olleen lopulta huomaamme, mikä on Martelan pahin virhe. Tahot, joita hän pitää ”radikalismissaan” uhkaavina, ovat todellisuudessa status quon takuumiehiä. Ei ole vaikea huomata, miten ÄO1:lle annetaan suvereeni oikeus edustaa julkisuudessa myös laajasti ymmärrettynä demokratian ja oikeudenmukaisuuden asialla olevaa ÄO2:sta. Aivan vastaavalla tavalla Khamenei kiinnittää huomionsa siihen, miten "muslimiterroristien" avulla halutaan diskreditoida aidosti parempaa maailmaa tavoittelevia, aidosti radikaaleja muslimiliikkeitä. Yhä edelleen, kuten aiemmin sanoin, toisin kuin Martela tuntuu olettavan, me tarvitsemme enemmän, emme vähemmän radikalismia; mitä globaalimpaa, sitä parempaa, sillä taistelumme alkaa olla yhä enemmän yhteinen.

 

 

Viitteet:

 

 

[1] Martela, Frank: ”’Me’ ja ’ne’ – Eli miksi Charlie Hebdon pilapiirrosten levittäminen auttaa terroristeja voittamaan”: http://frankmartela.fi/2015/01/me-ja-ne-eli-miksi-charlie-hebdon-pilapiirrosten-levittaminen-auttaa-terroristeja-voittamaan/

 

[2] Huntingtonia no. USA:n ulkopolitiikan suunnittelun taustaideologina tarkastelee ansiokkaasti Monsieur Thierry Meyssan artikkelissaan ”La ’Guerre des civilisations’”: http://www.voltairenet.org/article14101.html On muistettava, että vastaamaan skribentismiin törmäsimme toki jo 1900-luvun alussa Oswald Spenglerin ja myöhemmin Arnold Toynbeen toimesta. Minkä takia samankaltaiset ajatukset pääsivät uudelleen suosioon jonkin toisen mahdollisuuden sijasta on asia, josta kirjoitan myöhemmin ehkä lisää.

 

[3] ISIS-järjestön yhteyttä USA:n ja Israelin poliittisiin tavoitteisiin Lähi-idässä meille esittelee valistuneella tavalla ajatolla Khamenei seuraavassa videossa: ”Ayatollah Khamenei's 6 reasons to prove ISIS serves the U.S. and Israel”: https://www.youtube.com/watch?v=R1H5Ik1iPZ0

 

[4] BBC: “Ukraine crisis: Transcript of leaked Nuland-Pyatt call”: http://www.bbc.com/news/world-europe-26079957

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän NikoSillanp kuva
Niko Sillanpää

Vaikea valita, kumpi on harhaisempi ja typerämpi kirjoitus, bloggauksesi vai tämän aatetoverisi onneton hapuilu:

http://kulttuurivihkot.fi/lehti/blogit/syksyrasane...

"Orgaaninen" arabivallankumous nostaa valtaan tunkkaisia islamistiliikkeitä, eli muslimiveljeskunnan, kuten Egyptissä tuli nähtyä. Väite ISIS:stä "status quon säilyttäjänä" kummallinen huomioiden, että järjestö pyrkii vallankumoukseen ja on alueellisesti siinä onnistunutkin.

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari

"[o]lennaista on ymmärtää että sodanlietsojat tarvitsevat aina vihollisen."

Varmaan riippuu siitä, mikä se "grand plan" on? Jos se on sodan lietsominen, niin silloin vihollinen on varmaan tarpeellinen, mutta haitallisen asian vastustaminen voi olla pelkkää haitallisen asian vastustamista.

Miksi näin triviaaleja asioita pitää selittää?

Käyttäjän kimmokautio kuva
Kimmo Kautio

Asiallinen teksti. Filosofian merkitys nykyajalle tuntuukin jatkuvasti korostuvan sitä mukaa, kun eri ilmiöitä tutkivat tieteet yhtäältä siiloutuvat omiksi temmellyskentikseen ja toisalta lukkiutuvat ns. uskottaviin läntisiin medialähteisiin ja tutkimuksiin, jotka vievät entistä enemmän ojasta allikkoon.

Tämä näkyy selkeästi maailmanpolitiikasta käytävissä keskusteluissa kaikissa sosiaalisen median välineissä, blogeissa ja keskustelupalstoilla.

Käyttäjän SeppoRaittila kuva
Seppo Raittila

Valtamediamme ja blogistimme vaikenee "mikä on oleellista" -tyyppisissä kuvioissa systemaattisesti esim. näistä oleellisista pointeista, joista on hyvä aloittaa:

1) Viime vuosien laajoista ja tieteellisesti hyvin pätevistä muslimien asenteista ja arvoista tehdyistä tutkimuksista näissä kuvioissa. Eli mm. suhtautumisessa itsemurhaterroristeihin.
Valtamediamme on niin täynnä propagandaa että jopa minä maahanmuuttosensuuriin perehtynyt vähän järkytyin lukiessani noita tutkimuksia.

2) Kuinka paljon enemmän EU:n ja Suomeen tulleiden islamilaisten joukossa on terrori-iskuja ja muita vakavia rikoksia tekeviä verrattuna vaikkapa suomensuomalaisiin. (Siitä huolimatta että jälkimmäisiin lasketaan myös Suomessa syntyneet islamilaisten kasvattamat.)
Huom. Pienikin joukko aikaiseksi suurta tuhoa niin tahtoessaan. Ja valtamedia pystyy kaunistelemaan kaikkea turvapaikanhakijoiden tekemää, jopa Migri ja muut viranomaiset ovat monesti jääneet kiinni kaunistelusta.

3) CIA ym. käyttävät hyväksi EU:n leväperäistä suhtautumista turvallisuuteen, etenkin turvapaikanhakijoihin liittyen, tehden psy op -iskuja. (Todisteista suuressa osassa näistä artikkeleista: https://www.facebook.com/notes/seppo-raittila/psy-...) Eikä se lopu odottelemalla tai torumalla, vaan mm. muuttamalla politiikkaa rajoilla.

Toimituksen poiminnat