*

AnttiKukkonen

Käräjäoikeuden toiminnasta Tapanilan raiskausjutussa

Prof. emer. Jukka Kemppinen moittii tuoreessa blogikirjoituksessaan kovin sanoin oikeusministeri Jari Lindströmiä, jonka päätöksestä ”ministeriön työryhmä alkaa selvittää, ovatko rikoksista annettavat rangaistukset oikeudenmukaisessa suhteessa teon moitittavuuteen”.[1] Lindströmin toiminnan kritiikin suhteen Kemppinen on ehdottoman oikeassa. Jos oikeusministeri lähtee teettämään yhden tuomion perusteella (tai jopa yhteen tuomioon kohdistuvan) erillisselvityksen, kyseessä on räikeä ja vastenmielinen loukkaus vallan kolmijako-oppia kohtaan.

 

Kemppinen on blogissaan puolestaan väärässä, mitä tulee mahdollisuuteemme arvioida tapahtumakulkuja Tapanilan raiskaustapauksessa. Hän kirjoittaa: ”Koska teko oli seksuaalirikos ja sekä syytetyt että tiettävästi uhri alaikäisiä, se käsiteltiin kokonaan suljetuin ovin. Toisin sanoen en tiedä faktoja – eikä kukaan muukaan, paitsi oikeudenkäyntiin osallistuneet.”[2] Blogisti ei ota huomioon, että tuomiolauselmassa seksuaalirikokselle hyvin poikkeuksellisella tavalla avattiin tällä kertaa tapahtumakulkuja siten, että niiden perusteella tilannetta voi arvioida. Käytännössä tämä tuomioseloste ei juurikaan perinpohjaisuudessaan eroa varsinaisesta tuomiosta, jonka α ja ω on siinä, että oikeusjuttua voi sen pohjalta arvioida. Sehän on lähtökohtaisesti julkisen tuomion pointti. Kemppinen tekee lähes platonilaista käsiterealismia muistuttavan eron tuomioselosteeseen ja tuomioon per se, vaikka tässä tilanteessa konkreettinen ero näiden välillä ei artikuloidu rikoksen arvioinnin mahdollisuuden suhteen merkittävällä tavalla.

 

Tuskin erehdyn suuresti, jos väitän, että tuomiolauselma oli sen takia niin perinpohjainen, että käräjäoikeuden (KäO) varsin perustellun käsityksen mukaan epäillyt oltiin poliisin merkittävällä avustuksella tuomittu jo ennen oikeudenkäyntiä rikoksesta, jota ei koskaan tapahtunut (törkeä raiskaus rikosoikeudellisessa merkityksessä).

 

Tässä tuomiossa esiintyi kiistatonta haparointia näytön arvioinnin suhteen. Selvitys siitä, kuka epäilty teki tarkalleen ottaen mitä artikuloitiin puutteellisesti, olkoonkin, etten sinänsä epäile asianomistajan kertomusta tapahtuneesta. Sen sijaan kvalifioinnin (raiskaus vs. törkeä raiskaus) suhteen tuomio on moitteeton. Tuomari Peik Spolander (ynnä lautamiehet) ansaitsee arvostuksemme siitä, että hän puolusti oikeusvaltion keskeistä arvoa, laillisuusperiaatetta, vaikka takuuvarmasti tiesi millaisen rahvaan kiihkoilun toiminta aiheuttaisi. (MV-lehti on jopa tekemässä adressia Spolanderin erottamiseksi.[3] Vaikka MV-lehti on osoittanut vastenmielisyytensä tämän tapauksen uutisoinnissa väittäen uhria mm. tosiasioiden vastaisesti alaikäiseksi, julkaisu ansaitsee kiitoksen siitä, että he julkaisivat koko tuomioselosteen, eivätkä vain raportoineet siitä.[4])

 

Mitä tulee tuomioon sinänsä, on syytä erottaa tosistaan seuraavat aspektit:

1) Päätös siitä, millaisia rangaistuksia tietystä tekotyypistä tulee langettaa

2) Päätös siitä, millainen rangaistus tietystä teosta tulee langettaa

 

On selvää, että (1) ei kuulu oikeuslaitokselle ylipäätään, vaan kansalle ja kansan valitsemille edustajille. Tuomioistuimet voivat toki vaikuttaa kohtaan (2), mutta tällöin oikeudenmukaisuus vaatii, että samankaltaisesta teosta annetut tuomiot ovat johdonmukaisessa suhteessa keskenään. Alioikeuden tulee tässä noudattaa oikeuskäytäntöä, jonka määrittelevät ylemmät oikeusasteet. (Alioikeuden ei toki ole suoranainen pakko näin tehdä, mutta tällöin linjattomuus muihin  tuomioihin on ilmiselvä muutoksenhakuperusta). Juuri tätä monen on vaikea ymmärtää, sillä ongelmaksi muokkautuu teon kontekstualisointi. Oleellista ei ole vain se, miltä yksittäinen teko vaikuttaa tarkastelijan silmissä suhteessa vaikkapa moraaliperiaatteisiin tai ”moraaliseen intuitioon”, vaan miltä se vaikuttaa suhteessa muihin samasta tekotyypistä annettuihin tuomioihin. Jos tämä keissi olisi mennyt läpi törkeänä raiskauksena, miltä tapaus olisi näyttäytynyt niiden uhrien näkökulmasta, jota ei raiskattu 3 minuuttia, vaan läpi yön ja lopuksi lyötiin kallo hajalle ja tuotettiin aivovamma. Ei liene vaikeaa nähdä, että juuri tällaisen vertailun tulee olla keskiössä. Mikäli saatu rangaistus on johdonmukaisessa  linjassa raiskauksista jaettuihin rangaistuksiin, kuten mielestäni Tapanilan tapauksessa on asianlaita, tällöin jokaisen on syytä kysyä itseltään, miksi juuri tämä tapaus nousi otsikoihin, sillä tätä tapaus sinänsä ei selitä; tekijöiden ihonväri ehkä paremmin, vaikka tämä on toki spekulaatiota.

 

Meillä kaikilla on huomattavaa opittavaa tapahtuneesta. Toisin kuin Kemppinen esittää, KäO:n varsin ansiokkaan toiminnan ansiosta nyt tiedämme mitä tapahtui. (Toki täydellistä kuvausta ei ole olemassakaan, se on jopa loogisesti mahdoton postulaatti, sillä kuvaus on malli, joka voi olla mielekäs ainoastaan yksinkertaistaessaan, pohtikaamme vaikka mittakaavalla 1:1 tehtyä karttaa. Kuka moisesta hyötyy? Tämä pätee myös nk. historiallisiin narratiiveihin, kuten Tapanilan tapahtumiin.) Mikäli tuomioseloste olisi ollut seksuaalirikoksille tyypilliseen tapaan yhden, korkeintaan kahden liuskan mittainen,  me emme tietäisi mitä konkreettisesti tapahtui, vaan olisimme täysin harhaanjohtavan uutisoinnin armoilla.

 

Juuri tämä on yleisellä tavalla pelottavaa seksuaalirikoksissa. On hämmentävää kuunnella vaatimuksia tuomioiden oikeudenmukaisesta pituudesta (”kovemmat rangaistukset!”) ottaen huomioon, että tietomme tapahtumakuluista ovat väistämättä lähes olemattomia tuomiolauselmien suppeuden johdosta. Juuri tämän takia Kemppinen on toki yleisellä tasolla oikeassa. Samaten tässä tuomioistuimilla on opittavaa Spolanderin varsin mallikaasta toiminnasta. Oman käsitykseni mukaan tuomiota ei ensisijaisesti edes alennettu julkisuuden takia siinä merkityksessä, että aihetta olisi käsitelty lehdistössä ja sosiaalisessa mediassa, vaan sen takia, että väärä tieto pohjautui poliisin tiedottamiseen asiasta tavalla, joka lähentelee virkarikosta.[5]

 

Nythän ongelma on seuraava. Kun ihmiset hokevat, miten kyseessä oli ilmiselvästi (myös rikosoikeudellisessa merkityksessä) törkeä raiskaus, me emme yksinkertaisesti tiedä, onko tämä heidän tulkintansa tuomioselosteesta, vai onko kysymys varsin tyypillisestä psykologisesta ilmiöstä, jonka mukaan meidän on niin kovin vaikea muuttaa kerran omaksumaamme kantaa. Epäilen, että ainakin osittain kyse on (myös) jälkimmäisestä. Juuri tämän takia koen, että tuomion alentaminen julkisuuteen vetoamalla oli oikeutettua. Samalla olisi hyvin toivottavaa, että jutun tämä aspekti menisi KKO:n (korkein oikeus) käsittelyyn. (KKO voi hyvin käsitellä juttua vain yhden aspektin näkökulmasta. Tämä on jopa verrattain tyypillistä.)

 

P.S. Lopuksi huomio mahdollisille kommentoijille: Perinteisesti olen ollut hyvin liberaali kommentoinnin suhteen. Tulkoon tiettäväksi, että jos joku esittää minun olevan sitä mieltä,

a) etteikö kyseessä olisi ollut raiskaus tai

b) etteikö mielestäni raiskaus per se olisi tuomittavaa

poistan tällaiset kommentit heti (kun kerkeän). 

 

Viitteet

 

[1] Kemppinen, Jukka: Oikeusministerin onnettomuus, http://kemppinen.blogspot.fi/2015/06/oikeusministerin-onnettomuus.html

 

[2] Ibid.

 

[3] MV-lehti: Adressi tuomari Peik Spolanderin eroamiseksi!!, http://mvlehti.net/2015/06/25/adressi-tuomari-peik-spolanderin-eroamiseksi/

 

[4] MV-lehti: Tapanilan joukkoraiskaus. Tuomio. Julkinen seloste. http://mvlehti.net/2015/06/24/tapanilan-joukkoraiskaus-tuomio/

 

[5] Tätä teemaa käsittelee ansiokkaasti rikostoimittaja Jarkko Sipilä. Sipilä Tapanilan raiskauksesta: Poliisin olisi pitänyt kertoa tekotavasta tarkemmin, http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/jarkko-sipilan-kommentti-tapanilan-raiskauksesta-poliisin-olisi-pitanyt-kertoa-tekotavasta-tarkemmin/5197842

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat