AnttiKukkonen

Kaikki blogit puheenaiheesta Sukupolvien ristiriita

Akava: Alle 35-vuotiaat korkeakoulutetut arvostavat hyvinvointiyhteiskuntaa

Akavan tuoreen selvityksen mukaan nuoret korkeakoulutetut arvostivat kyselyssä eniten hyvinvointiyhteiskunnan säilymistä - 73% pitää tätä erittäin tärkeänä ja 22% jokseenkin tärkeänä. Kuuluuko näiden jo nykyisten ja jatkossa yhä enemmän yhteiskunnan nettomaksajina olevien ääni päätöksenteossa ja politiikassa? Ei mielestäni kuulu, poliittisten puolueiden jäsenten ja päättäjien keski-ikä on todella korkea. Vaikuttaa siltä, että jälleen on syntynyt merkittävä sukupolvien välinen kuilu eivätkä päättäjät ota tulevaisuuden tekijöitä riittävästi huomioon.

Eläkeläisiä syyllistetään

 

Suomessa on käynnistetty erikoinen keskustelu, jossa yhtä ihmisryhmää, eläkeläisiä syyllistetään ahneiksi ja muista piittaamattomiksi. Asiantuntijat saavat mediassa laajasti tilaa töksäytyksilleen, kuinka nuoria kohdellaan kaltoin. Julkisuuteen ei pääse vasta-argumenteilla. Suomi on yhden totuuden maa.

Nobelisti Bengt Holmström heittää lonkalta: ”Suomi tulee maksamaan eläkkeensä tälle sukupolvelle, mutta mun huoli on seuraava sukupolvi. Se, että saako se sukupolvi eläkkeet, ei näytä realistiselta”

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä